Lomanalkutunnelmia :)

Mitäköhän mä viimeks mahdoin tarinoida. Enpä tuota tiedä... Aloittelen vaikka perjantaista...
Perjantaina olin töissä Charing Crossin sairaalassa erittäin mielenkiintoisella osastolla. Osasto on yksi kahdesta Englannissa, jossa tehdään sukupuolenvaihdosleikkauksia. Suurimmaksi osaksi leikataan miehistä naisia eli killuttimet pois ja reikä tilalle. Juttelin pitkät tovit osastonhoitajan kanssa ja se kertoili kaikkia mielenkiintoisia juttuja leikkauksesta. Esim. että uuden muodostetun reiän "sisänahka" tehdään entisten kivesten ihosta. Monet potilaat joutuvat tulemaan aina silloin tällöin emättimen sisäisten karvojen poistoon, kun vanha kivesnahka kasvaa edelleen karvaa. Hassuja juttuja. Yksi mun potilaista oli vajaa kaksmetrinen poliisi - aika vaikea tilanne varmaan ollut varmaan koko juttu. Potilaita kohdellaan "uuden" sukupuolensa mukaan koko sairaalassaoloajan. Ennen leikkausta henkilön pitää elää koko elämänsä 2v. naisena - siis pukeutua naiseksi, antaa kaikkien nähdä itsensä naisena jne. Mutta joo, mielenkiintoinen osasto. Kotiutin viidestä potilaastani neljä ennen klo 15 ja kysyin os.hoitajalta josko saisin lähteä kotiin. Oli tosi kuuma päivä, ei oikein kiinnostanu jäädä yhden potilaan takia...
Tulin kotiin ja Jane-kämppis suunnitteli lähipuiston Jazz-festivaaleille menoa. Sinne siis! Sisäänpääsy £1 tai koko viikonlopun ranneke £2,50. Istuttiin siellä iltaa, juotiin hyvin, syötiin hyvin, kuunneltiin vaihtelevan laatuista jazzia ja vaan chillailtiin. Kolmaskin kämppis Mandy tuli illemmalla mukaan, samoin porukassa oli erinäisiä Janen kavereita. OIKEIN mukava ilta!! Jazzit loppu joskus kymmenen maissa, jatkettiin siitä sitten vielä pienemmällä porukalla lähipubiin O'Neillssiin. Kaikenlaista tuli tyhmäiltyä ja monet naurut naurettua!
Ealing Jazz Festival
Jane ja erittäin mukava retkituoli
Mandy ja minä kikatetaan
Kämppikset: minä, Mandy ja Jane
O'Neillssä: Jon, minä, Mandy ja Sundeep
Aamulla hieman vihlaisi päästä. En (onneksi) saanut työvuoroa lauantaille, joten sain hyvällä omatunnolla vaan hengailla. Iltapäivällä lähdettiin Mandyn kanssa viemään muuttokuormaa Mandyn uudelle kämpälle. Matkalla käytiin syömässä PALJON roskaruokaa, naminam. Mandy muuttaa etelä-Lontooseen, Victoria Stationilta 20min junamatka etelään. Kämppä näytti tosi kivalta. Mandyn huone on aika pieni, mutta niin on vuokrakin! Sillä reissulla meni aika myöhään, oltiin kotona vasta puol kymmenen aikaan, joten illalla ei tullu muuta tehtyä, ku katottua vähän telkkua.
Sunnuntaina kerättiin picnic-eväät kasaan ja mentiin taas iltapäivällä jazzailemaan. Oli aivan tautisen kuuma päivä, tämän kesän kuumin päivä täällä Englannissa. Pienen keskustelun jälkeen päätin lähteä puistosta takaisin kotiin nauttimaan omasta seurastani. :) Juttelin pitkät tovit taas Outin kanssa mesessä, teki oikein hyvvee. Imuroin taas koko kämpän, siivosin vessan ja keittiön, kun ei täällä kukaan muu mistään mitään välitä. Mrrr. Kattelin taas dvd:ltä parit Suomi-leffat - Musta jää ja Riisuttu mies.
Maanantaina piti olla vapaata, mutta koska en ollu koko päivää perjantaina enkä saanu työvuoroa lauantaiksi, niin päätin olla maanantain vielä töissä. Olin töissä halvausosastolla ja kaikki mun kolmesta potilaasta oli omatoimisia, joten mulla ei ollut paljoakaan tekemistä. Lähinnä vaan tarkkailla, jos on jotain merkkejä tuoreesta aivotapahtumasta. Huhhuijaa, oli taas aivan tajuttoman kuuma päivä!! Hiki vaan valui tekemättä yhtään mitään! Yhden potilaan kanssa käväsin toisessa sairaalassa tutkimuksissa, joten pääsin ambulanssin kanssa kurvailemaan ympäri Lontoota. Hauska reissu, hauska työpäivä! Illalla vielä katoin dvd:ltä Suden arvoitus-leffan. Aikasta jännä!
Tästä päivästä alkoi ikku-pikku kesälomani. Vapaata on ainakin tämä viikko ja varmaan vielä ma ja ti ens viikolla. Rakas ystäväni Miia tulee Suomesta tänne kyläilemään, kohta puoliin pitäis lähtee kentälle Miia vastaan. Hiphei!! Taidanpas tästä vähitellen siirtyä suihkuun ja sitten metrolla kentälle. :)

Täällä taas...

Jepajee. Taasen kerran vietän vapaapäivää ja jospa tännekin muutaman sanan taas kirjoottelis. Tästä lähtee.

Viime viikko meni aika pitkälti töissä. Tiistaina jouduin lähtemään kesken päivän töistä kotiin, kun oli ihan hirvittävä päänsärky. Olin aamulla unohtanu ottaa allergialääkkeen ja sit se menee iltapäivästä siihen, että meinaa pää räjähtää eikä mikään auta. Ilta meni kärvistellessä pimeessä huoneessa makoillen, keskiviikko-aamuna olin taas ihan täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Ja nyt oon taas muistanu vähän paremmin ottaa allergialääkkeenkin...

Keskiviikkona oli pitkä päivä töissä, torstaina pelkkä aamuvuoro (täällä sanotaan puolikas päivä, mutta mä protestoin sitä vastaan, ku se on kuiteski 8h työvuoro). Kotiintullessa meinasin jäädä auton alle, mutta taas oli joku korkeempi katsomassa perään ja selvisin pelkällä säikähdyksellä. Olin tulossa metroasemalta Ealing Broadwayn "keskustaa" päin sellasta pientä alamäkeä. Kävelytie oli autotien vasemmassa reunassa ja siinä käppäilin autotien reunan lähellä. Bussi oli just lähdössä bussipysäkiltä liikkeelle, mä olin siinä bussin takakulman kohdalla, kun rysähti. Auto ilman kuljettajaa oli lähtenyt valumaan mäkeä alas ja rysähti siihen kaks metriä musta siihen bussin perään. Oli muuten aikamoinen rysähdys! En ollenkaan tajunnu miten lähellä oli hengenlähtö ennenku ihmiset tuli ympärille kyselemään, että olenko ihan kunnossa. Kohta paikalla oli poliisi ja auton kuljettajakin jostain ilmeistyi pikaruokapussi kädessään - oli unohtanut laittaa käsijarrun päälle, kun oli parkkeerannut autonsa alamäkeen! En oikeestaan tajunnu ees mitä olis voinu käydä ennenku myöhemmin... Kävin siinä entisen kämppiksen Christinen kanssa kahvilassa vähän vaihtamassa kuulumisia ja tulin kotiin odottelemaan suomalaista Jukkaa, joka oli tulossa katsomaan meidän vapautuvaa huonetta. Mulla oli ilmoitus huoneesta Yahoon suomi-britti-keskustelupalstalla ja Jukka otti sitä kautta yhteyttä. Jukka on asunut Englannissa ilmeisesti nyt 5v., kotoisin Espoosta. Ja Jukka muuttaa tohon Mandyn huoneeseen ens kuun puolivälissä, joten vuokralaisongelma ratkaistu.

Perjantai ja lauantai meni vielä töissä ja sunnuntai ihan vaan lööbaillessa kotosalla. En jaksanu lähteä mihinkään, vaikka oli mielessä ehkä käydä kattomassa leffassa uus animaatioelokuva Wall-E. En saanu aikaiseksi, ehtiihän tuota. Sain vihdoin ja viimein varattua syyskuun Italian reissua varten kaikki majoittumispaikat, joten se on nyt tehty. Eli ei ihan hedelmätön vapaapäivä kuiteskaa.

Tällä viikolla en oo juurikaan tehny muuta ku töitä töitä ja töitä. Maanantaina pitkä päivä neurologian erikoissairaalassa, tiistaina yksityisellä sydänkirurgiaosastolla ja eilen kirurgisella akuuttiosastolla. Maanantaina ei tapahtunut mitään sen kummempaa. Tiistai oli tosiaan yksityisosastolla, joissa on yleensä aika löysää. Mulla oli aamulla vaan yks potilas, jonka sisäänkirjotin sairaalaan ja sit se lähtikin jo leikkuriin. Pari tuntia meni ihan vaan hengaillessa ja sit yksi kerrallaan tuli kolme muuta potilasta pieniä operaatioita varten. Iltasella kolme mun potilaista oli jo kotiutettu ja jäljellä oli vaan yksi nuori mies, jolle oli tehty angioplasty (sydämen verisuonia pallotettu ja stentattu) - yleensä melko yksinkertainen operaatio, jonka jälkeen potilas kotiutuu yleensä vielä samana päivänä. Sovin osastonhoitajan kanssa, että lähtisin jo vähän aikaisemmin kotiin, kun koko osastolla ei ollu ku neljä potilasta (meitä hoitsuja oli 3 ja yks perushoitaja). Mun piti lähteä kahdeksalta kotiin ja viittä vaille kahdeksan sen mun yhden ainoan potilaan sydän pysähty. Onneksi oltiin jo vähän tarkkailtu sitä potilasta sillä silmällä ja pyydetty lääkäri paikalle sitä katsomaan, joten apua oli lähellä. Täällä on kaikissa sairaaloissa sellanen hyvä järjestelmä, että kun tulee sydänpysähdys tms. elvytystilanne, niin soitetaan puhelimella numeroon 2222 ja ilmoitetaan osaston nimi ja potilashuoneen numero ja minuuttien sisällä paikalla on parikymmentä asian erikoisasiantuntijaa (teho-osaston hoitsuja, anestesiologeja, lääkäreitä kaikilta aloilta). Jos jollekin sanoo jotain niin kyseessä oli luultavimminkin sydämen tamponaatio. Ihan ku Teho-osastossa lääkärit pisti hillittömän kokoisen neulan potilaan sydänpussiin ja veti sieltä verta - ihan siinä mun silmien edessä. Mä vaan ihmettelin ja yritin olla avuksi. En tiedä miten potilaan lopulta kävi, mutta tuli tajuihinsa siinä meillä vielä ja vietiin suoraan avosydänoperaatioon. En sit päässy ihan kahdeksalta kotiin, mutta eipä se mittään. Ihan hieno kokemus kokea tollanenkin.

Keskiviikkona mun kämppis Jane oli saanut kuulla saaneensa haluamansa työpaikan Uudesta-Seelannista. Se varmisti sen, että Jane muuttaa täältä pois lokakuun lopussa ja taas olis paikka uudelle kämppikselle. Että jos taas joku tietää jonkun, niin let me know.

Eilen olin töissä, mutta ei mitenkään kauheen ihmeellinen päivä. Aamulla oli erittäin rauhallista ja iltapäivällä piti niin kiirusta, etten ehtiny pitää taukoja tai mitään. Ihanaa kun tänään on vapaapäivä!!!

Tänään ei ihmeempää. Nukuin just niin pitkään ku teki mieli. Pummailin kotona yökkäreissä puoleen päivään saakka ja lähdin tohon kylille hengaamaan. Tarkoitus oli mennä lähileffateatteriin kattomaan uus Batman-elokuva, mutta enpäs tullut ajatelleeksi, että tänään on lapsosten eka kesälomapäivä ja ne oli kaikki siellä. En jaksanu mennä jonottamaan, joten päädyin kiertelemään alennusmyyntejä. Eipä tarttunut mukaan juuri mitään, paitsi...

Vasemmalla "James Pond"-kumiankka. Ku sai niin halvalla... Ja oikealla tositarpeellinen ankka-kännykkäteline. Hiihaa.

Huomenna ja lauantaina olis vielä töitä ja sitten reilu viikko vapaata!!! Miia on tulossa Suomesta kyläilemään ensi viikon tiistaina, niin mäkin otin sitten töistä vapaaksi koko vkon. JEEEEEE!!!! Sitä odotellessa.

Tässä vielä pari kuvaa menneiltä viikoilta.

Ensin pikku-uutinen paikallisesta Metro-lehdestä.

Sitten juliste sairaalan seinältä, jossa kehoitetaan ihmisiä ottamaan yhteyttä lääkäriin, vaikka nolottaisikin.

Tylsää elämää

Blääh. Taas kerran elämässä tällänen suvanto-vaihe (ei Jaakko Suvanto, vaan sellanen oikee suvanto, pienellä ässällä), kun mikään ei oikein tunnu kivalta. Blaa. Viime viikko meni tosiaan töitten merkeissä perjantaihin asti ja oli oikeestaan ihan kivaa. Nyt rupee jo olemaan ainakin jotkut osastot tuttuja ja työkavereistakin tuntee edes jonkun ja ei oo ihan niin paljon epäselvää joka päivä. Jokapäiväisten epäonnistumisten sijaan töissä tulee joka päivä enemmän onnistumisia eikä oo ihan koko ajan kyselemässä että mitä ja mitä ja häh. Nyt sen vasta rupeaa tajuamaan kuinka rankkoja noi ekat kuukaudet oikeesti oli. Ehkä sen takia rupee nyt tympimään kaikki, jonkinlaista stressinpurkua kai tämäkin.
Lauantaiksi en saanut buukattua vuoroa ja kun mulle sitten soitettiin la-aamuna, että haluanko että soitetaan jos jotain tulee iltavuoroksi, niin kieltäydyin. Ehkä sitä on jonkun vapaapäivän johonkin väliin ansainnut. Heti kun päätin etten mene töihin tuli kauhee ahdistus, ku ei ollu mitään suunnitelmia koko päivälle! Pesin pyykkiä, kävin kaupassa, kävin leffassa kattoo Abban biiseistä tehdyn musikaalin Mamma mia! (ihan surkee), söin roskaruokaa ja möksötin. Hiihaa. Jossain vaiheessa jo kattelin juna-aikatauluja ja hintoja Brigtoniin tai Bathiin, mutta jätin kuitenkin väliin. Nyt pitää vähän rauhottua ja säästää rahhoo...
Sunnuntai meni samalla kaavalla paitsi etten käyny leffassa. Olin vaan ja möllötin. Kaivoin vihdoinkin esiin Jannen polttamat leffa-dvd:t ja katoin viikonlopun aikana Valkoinen kaupunki, Colorado Avenue ja Raja 1918. Suomi-t-paita päällä tietenkin. Netissä yritin vähän suunnitella syksyn reissuja vähän tarkemmin, vielä riittää tekemistä... Jännintä oli se, kun kävin viemässä kylälle mun palkkakuitit maksuun ja samalla kävin ostamassa hedelmäpirtelön (smoothien) tosta meidän ostarilta. Aika hurjaa.
Tänään piti taas olla töissä, muttei mua sitten buukattukaan minnekään. Sunnuntaina pari kertaa soitettiin ja tarjottiin jotain vuoroa jostain ihan jumalan selän takaa ja kieltäydyin. Olisin varmaan saanu töitä, ku olisin soitellu ahkerammin agencylle päin, mutten jaksanu vaivautua. Tänään aamulla kun ei soittoa kuulunut, niin päätin vaan lööbata koko päivän - samalla kaavalla kuin kaksi edellistäkin päivää. Huomenna pitäis taas mennä töihin, UCLH:n sairaalaan keskustaan. En muista ollenkaan mikä osasto se on, ihan sama. Yhdeksäs kerros.
Ainii. Kämppis Mandy, joka muutti tänne Englanninmaalle pari kuukautta sitten, on muuttamassa pois meidän kämpästä. On kuulemma hänelle liian kallis ja löysi halvemman. Pöh. Ollaan siis uutta kämppistä vailla. Täällä on jo muutama ihminen käynyt katsomassa, tänään kävi jo yksi ja kohta tulee vielä yksi. Joku suomalainen Jukkakin tossa soitteli, tulee torstaina katsomaan kämppää, jos on vielä vapaana (siis kämppä). Olis kiva mahdollisimman pian löytää uus kämppis, kun minä ja Jane ollaan kumpikin tosi paljon poissa elokuussa eikä oo kivaa jättää ihan upouutta kämppistä tänne ittekseen touhuilemaan. Koskaan ei tiiä mikä lie alkkomaholisti tai huimausaineidenkäyttäjä se uus ihminen sitten onkaan. Mutta kerron lisää, kun tiedän lisää. Jos joku tietää jonkun joka on Lontoossa kämppää vailla, niin antaos minun yhteystietoni heille, kiitos.
Ja sitten kiitoksia. Kiitos ihanille ihmisille, jotka jaksaa täällä käydä minun höpöilyjäni lueskelemassa ja kommentoimassa. Ainakin tiedän, etten ihan turhaan kirjoittele. Kommenteissa saan kuulla myös Suomen kuulumisia, joita muuten aika huonosti kuulen (vihje vihje). Kiitos äitille, joka soitti viime viikolla ja joka aina lähettelee mulle Seiska-lehtiä, että pysyn jutuissa mukana. Kiitos Miialle ihanasta paketista, jonka sain viikko-pari sitten ja maailmanhienoimmasta Tarska ja Pena-postikortista, joka oli lähetetty Suomen Naantalista. En ole yhtä hienoa korttia ikuna saanut!!! Ja kiitos Hetalle kirjeestä ja sarjakuvasta, joka taas vuosien jälkeen sai kyyneleet silmiin - naurusta! Viimeinen kommentti "Viisastelija!" rutisti viimeisetkin kikatukset mahanpohjalta - toimii edelleen!!! Ja kiitos kaikille (esim. Outille, Sannalle, Jennille, Mappelle, Eijalle, Minealle, Tiialle, Heidille&Jannelle) jotka on mun päivääni piristäneet mesessä ja Skypessä. Ja kiitos isille ja Leena-tätille, jotka on jakaneet kuvia netissä - tuntuu kuin olisin mukana sukujuhlissa yms. KIITOS!!!! Olette kaikki tärkeitä.

Ikku-pikku loma ja takaisin arkeen...

Täällä taas.

Perjantaina lähdin aamulla anivarhain kohti Stanstedin lentokenttää ja RyanAirin lentoa kohti Slovakian pääkaupunkia Bratislavaa. Kone oli vähän myöhässä ja loppujen lopuksi jouduttiin istumaan pari tuntia kentällä koneessa odottelemassa lähtölupaa, kun myöhästymisen takia menetettiin lähtövuoro kiireisellä kentällä. Mikäs siellä istuskellessa. Olin kuitenkin Bratislavassa jo hyvissä ajoin iltapäivällä, joskus kahden-kolmen aikaan. Tyhmäilin sieltä sit paikallisilla keskustaan - ensin bussilla juna-asemalle ja siitä kiskobussilla keskustaan. Hyppäsin kiskobussista taas jossain ihan väärässä kohtaa pois ja eksyin. Eksyin viimekin kerralla matkalla Bratislavan juna-asemalta keskustaan - Bratislava-kirous. Oh well, eksyin kuitenkin ihan siihen keskustan viereen ja pienellä dorkailulla olin taas kartalla (vaikkei mulla tietty mitään karttaa mukana ollu, fiilispohjalla menin). En ollu tosiaankaan valmistautunu matkaan kovinkaan hyvin - olin ostanu lennot ja buukannu hotellin, mutta mulla ei ollu esim. mukana hotellin osoitetta tai mitään. Stanstedin kentältä ostin ikku-pikku Bratislava-oppaan, mutta olinhan jo pari vuotta sitten kaupungissa kertaalleen käynyt, joten tuttu paikka. Näytti vaan tosi erilaiselta, kun viimeksi oli kaikki kadut revitty auki ja paljon kunnostustöitä menossa, nyt oli kaikki niin hienoa ja kaunista!

Hotelli löytyi ihan muutaman sadan metrin päästä vanhasta kaupungista. Hotel Kyjev, sellanen vanhan neuvosto-bunkkerin näköinen tornihotelli, jonka koko vanhankaupungin puoleinen seinä oli peitetty hillittömällä Nokian-mainoslakanalla.

Kahden hengen huone maksoi 70€/yö sisältäen tosi hyvän aamiaisen, joten ei paha. Ehdin jo ihastella meidän upeaa huonetta ja ottaa pikku päikkärit, ennenku Holle löysi Unkarin puolelta perille. Se oli jo tullessa vähän tutustunu ympäristöön, ajanu muutamaan kertaan korttelia hotellin ympäri ennenku löysi oikean paikan. Hih. Holle on siis kaveri Salosta, joka on tällä hetkellä työkomennuksella Unkarissa. Lähdettiin siitä sitten vähän pöllöilemään vanhalle kaupungille. Käytiin jo edellisellä reissulla hyväksi havaitussa Garden-baarissa illallisella ja sitten parissa muussa pubissa/baarissa parilla virkistävällä juomalla.

Kaupungilla ei paljoakaan suomalaisia turisteja näkynyt, lähinnä erittäin kännisiä, kovaäänisiä (joka kovempiäänisiä kuin suomalaiset känni-turistit?) englantilaisia polttariporukoita. Kaikilla samanlaiset, nimikoidut paidat päällä, älyttömässä kännissä ja käyttäytyy kuin siat. Paikalliset ei niistä hirveesti tykkää (hajottavat paikkoja, ajavat muut asiakkaat pois jne.) ja yksikin porukka oli jostain baarista ajettu pois pesäpallomailoja heilutellen. Meillä oli Hollen kanssa oikein mukavata, yritettiin parhaamme mukaan väistellä näitä porukoita.

Lauantaina hyvän aamiaisen jälkeen suunnattiin kohti vanhaa siltaa ja siitä joen toiselle puolelle.

Sieltä löydettiin kiva biitsi (polttariporukkavapaa), jossa hinnatkin oli puolet vanhankaupungin hinnoista. Otettiin siinä sitten päiväkaljat, maksoi jopa 1€ puolen litran tuoppi. Siinä oli kiva paistatella päivää. Siihen oli siis kuljetettu aidatulle alueelle hirviä kasa biitsihiekkaa, oli pari lenttis- ja jalkkiskenttää jne.

Kaljojen jälkeen jatkettiin matkaa kuuluisalle Bratislavan UFO-sillalle. Ylhäältä oli mahtavat maisemat kaupungin yli kumpaankiin suuntaan, myös vessojen lasiseinistä.

Näköalatasanteella treffattiin järvenpääläinen pariskunta Erja ja Timo ja jäätiin heidän kanssaan jutulle ja päädyttiin menemään koko porukalla takaisin biitsibaariin päivädrinksulle. Tosi mukavia ihmisiä, naurettiin ihan katketakseen koko ajan. Sovittiin illaksi treffit viime kerralla hyväksi havaittuun ruokaravintolaan. Siinä välillä ehdittiin Hollen kanssa vielä käydä parilla drinksulla ja syödä kolmen euron vanhaksi menneitä sipsejä ja käydä hotellilla pienellä pit-stopilla.

Iltasella treffattiin Erja ja Timo joen toisella puolella raflassa ja istuttiin pitkään jutellen, syöden, juoden ja varsinkin nauraen. Oli tosi mukava ilta ja jatkettiin siitä vielä vanhaankaupunkiin drinksuja maistelemaan.

Testattiin varmaan kymmenen erilaista drinkkiä ja hyviä oli!! Siinä meni caipirinhat, caipiroskat, mojitot, mansikka-mojitot, mansikka-daiqurit, sex on the beachit, orgazmukset ja mitä kaikkee. Erja ja Timo lähti hotellille valmistautumaan huomista lähtöä varten, me Hollen kanssa käytiin vielä kebsulla ja mielenkiintoisessa kellari-rockibaarissa, missä ei varmaan ikinä ole turisteja nähty. Rokki soi ja tukat heilui ja meno oli ihan mielenkiintoista. Harmi vaan, että tultiin sinne vasta aka vähän ennen pilkkua, niin me ei oikeen ehditty samaan tunnelmaan muiden kanssa. Mutta mielenkiintoinen paikka, suosittelen!

Sunnuntaina aamiaisen jälkeen lähdettiin taas kaupungille pummailemaan. Sain houkuteltua Hollen "possujunaan" eli sellaseen pieneen, punaiseen auto-junaan, jonka kanssa käytiin ihmettelemässä Bratislavan nähtävyyksiä.

Oli tosi kuuma päivä, joten oli kiva kun pääsi kyydillä linnanpihoja ihmettelemään. Linna on restauroitavana tällä hetkellä, joten sisään ei olisi päässyt muutenkaan. Kierros kesti n.tunnin ja siitä lähdettiin taas vanhaankaupunkiin pällistelemään.

Kiivettiin sellaseen torniinkin ihastelemaan vanhankaupungin kattoja, oliskohan se St.Mikaelin torni. Siinä on samassa sellanen asemuseo - joka kerroksessa on hyvä syy hetkeksi pysähtyä hengähtämään ja ihastelemaan vanhoja haarniskoita ja aseita. Ja joka kerroksessa pikkuruinen mummu vahtimassa, ettei turistit tee tuhmuuksia. Ylhäältä oli hienot näkymät ja hauska vilkutella alhaalla oleville turistimummoille.

Lounaaksi syötiin taivaallisen hyvät pizzat ja suunnattiin kohti satamaa, josta piti lähteä klo 16 jokiristeily Tonavan aalloilla. Sunnuntaisin laiva lähtikin jo klo 15.30 ja oltiin satamassa 15min myöhässä. Pöh. Jäätiin joenrantapuistoon hengailemaan muitten juoppojen kanssa. Vähän ajan päästä poliisit tuli ajamaan muut juopot pois, mut me saatiin jäädä. Pieni shoppailukierros paikallisessa isossa Tescossa ja oli aika Hollen lähteä kotiin.

Kaksi karvanaamaa.

Mä otin lennon vasta maanantaiksi (puolet halvempi kuin sunnuntaina), joten siirryin tien toiselle puolelle Hostel Bluesiin yöksi. Dormbed maksoi 20€, joten ei ihan halvin mahdollinen, mutta yli puolet halvempi kuin yhden hengen huone hotellissa. Hostelli oli tosi siisti ja toimiva. Olin kuuden hengen naisdormissa, jossa oli oma suihku ja vessa. Seurana kolme muuta matkailijaa ympäri maailmaa ja ihan hyvin siellä nukutti. Illalla kävin vielä vähän käppäilemässä vanhankaupingin kujilla ja illallisella McDonaldsissa. Nam sanoo hän.

Maanantaina heräsin aikaisin, kävin aamiaisella naapurissa meidän vanhassa hotellissa, postissa pistämässä postiin parit kortit ja sitten klo 9 jonottamassa TerraNovan ovella, että pääsis shoppailemaan halpoja vaatteita. Miia opetti mulle Tsekki-reissulla, että TerraNovassa kannattaa aina käydä - varsinkin nyt, kun menossa oli jo kesäalet. :) 40€:lla mukaan lähti kuusi paitaa ja neule ja hiuspanta. Sit takaisin hostellille hakemaan kamat ja kohti lentokenttää. Tällä kertaa pääsin paikallisilla ihan ilman ongelmia ja matka kohti Englantia pääsi alkamaan.

Englannissa olin neljän maissa ja suuntasin junalla kohti kotia. Vettä satoi kuin Esterin p:stä. Hmm, olishan sitä voinu sinne +30'C:n helteeseenkin jäädä...

Tässä vielä uudenkarhee Slovakian ambulanssi. Oli siellä hienompiakin, mutta myös näitä.

Tiistaina olin töissä Natinal Hospitalissa. Aamulla olin yhdellä osastolla, iltapäiväksi mut siirrettiin seuraavalle osastolle ja illalla olin vielä pari tuntia kolmannella osastolla. Ihan kiva toisaalta, ettei ne peruuttanu mun vuoroa, vaan että sain olla koko päivän kumminkin töissä. Kaksi vikaa tuntia olin EEG telemetria osastolla, jossa seurataan epilepsiakohtauksia ja uniongelmia. Potilaat tulee sairaalaan yleensä viikoksi kerrallaan. Potilaille laitetaan sellaset aivokäyräsysteemit ja joka huoneessa on videokamerat ja potilaita seurataan koko ajan. Suoraan sanottuna se oli maailman tylsin paikka! Istuttiin kuuden ruudun ääressä ja tuijotettiin potilaita ja niiden aivokäyriä. Mitään muuta ei voinut samalla tehdä (esim. lukea tai kirjoittaa), tai saattoi missata kohtaukset. Eikä siellä mitään edes tapahtunu koko mun sielläoloaikana, kunhan tuijoteltiin. Boring!!

Eilen olin sellasellä syöpäosastolla ja huomenna menen kirran lyhyt-aika-osastolle (=potilaille, joiden oletetaan olevan sairaalassa vaan max.pari-kolme pvää). Tänään pitäis vielä vähän siivoilla, silittää ja käydä tossa kylillä vähän asioilla. Tavallinen Englanti-vapaapäivä. Tarkoituksena myös suunnitella tulevia reissuja, joista sitten myöhemmin lissee. :)

Tässä vielä kuva voileipäpaikasta London Bridgen juna-asemalta. Heh.

Töitätöitätöitä ja viikonloppua odotellessa!!

Tänne kuuluu töitä töitä ja töitä.
Kävin viime viikolla katsomassa sen Narnia-elokuvan ja oli se aika vaikuttava. Todella kaunis elokuva, visuaalisesti. Vähän oli juonta muokattu, se aina vähän harmittaa, mutta ei liikaa. Suosittelen!
Sitten taas vähän lisää töitä ja su vapaa. La olis ollu ex-kämppiksen Christinen synttärikekkerit, mutta selkä oli niin jumissa viiden pitkän työpäivän päälle, ettei pystyny. Kotiin, nappia naamaan ja nukkumaan. Sunnuntaina taas hyökkäs allergiat pahemman kerran kimppuun ja niistin ja yskin ja nuuskutin koko päivän. Pää ihan pallona, ei kivaa. Kävin aamuleffassa kattomassa Simpson's Movien (£1) ja olihan sekin ihan katsottava. Sitten apteekista muovikassillinen allergialääkkeitä ja särkylääkkeitä selälle/niskalle ja kotiin koomaamaan.
Töissä olen ollut tällä vkolla maanantaista lähtien ja huomenna vielä yksi pitkä päivä. Argh! Neljä pitkää päivää rupee olemaan jo jaloille ja selälle aika koettelemus, mutta pakko vähän ahertaa, että saa sitten hyvillä mielin lomailla. Mielenkiintoisin kokemus tällä viikolla oli maanantaina, kun urologisen osaston vuoron vastuuhoitaja (co-ordinator) oli she-man eli transvestiitti. Se oli sellanen keski-ikäinen Richard, joka oli yksi päivä tammikuussa tullut töihin naiseksi pukeutuneena. Siitä lähtien hän on ollut kaikille Rachel. Ilmeisestikin odottaa sukupuolenvaihdosleikkausta (olipa pitkä sana!). Meinas mennä välillä he ja she sekaisin, kun hänestä puhui esim.potilaille, että "He... no she will check it for you." Aika jännä tilanne. Siis ihan selkeydeksi: mulla ei ole yhtään mitään transuja vastaan, kaikki kukat kukkikoon, mutta tuli vaan yhdenkin päivän aikana eteen muutama tilanne, joka pisti miettimään, että mitäs nyt. Rohkea ihminen pitää olla, että uskaltaa jotain tollasta tehdä. Pisteet hänelle siitä.
Muut päivät on ollut arkista aherrusta. Loppujen lopuksi aika helppoja vuoroja tai sitten sitä vaan rupee jo osaamaan kaikki rutiinit helpommin jne. Toivotaan, ettei huominen ole jotain ihan kauheeta, ei nyt jaksais...
Viikonlopuksi eli pe-ma suuntaan kohti Slovakian pääkaupunkia Bratislavaa. Siitä lisää ens kerralla. "Jatkuu seuraavassa jaksossa..."